Kalenterikuukausi on muuttunut maaliskuuksi ja voimme jo hiljaa iloita: talvi on virallisesi ohi! Suomessa tietenkin saadaan vielä jonkin aikaa nauttia pakkasista, lumesta ja pimeästä, mutta kevään merkkejä on jo näkyvissä. Päivä pitenee joka viikko 40 minuuttia, auringonvalo houkuttelee pihalle ja puutarhureille koittaa aika kaivaa kuoppia puille ja pensaille. Kevät on oikea aika hemmotella myös huonekasveja, vaihtaa multia tai tarjota kasveille isommat ruukut. sukhin-alunen-ja-kaktus

@momentaufnahmenblog.blogspot.de

Vihreästä virkeyttä

Huonekasveilla on tutkitusti paljon myönteisiä puolia. Me Sukhilla tietysti arvostamme erityisesti kukkien ja kasvien visuaalisia ominaisuuksia: joskus paras tapa aloittaa viikonloppu on tuhlata kunnolliseen kukkakimppuun, ja toisaalta omakohtaisesta kokemuksesta tiedämme, että pitkäikäisestä huonekasvista voi tulla melkeinpä perheenjäsen! Pieni lisäys vihreää sopii sisustukseen kuin sisustukseen tyylistä riippumatta. Jos kaipaat lisää inspiraatiota huonekasvien sijoittamiseen kotona, suosittelemme tutustumaan Sukhin Pinterest-sivuilla ”Kasveja kotiin”-kansioon, josta löytyy liki 70 erilaista vinkkiä kodin muuttamiseksi viidakoksi.

Paitsi että huonekasvit ovat kauniita, niillä on myös terveysvaikutuksia. Kasvit pitävät ilmankosteuden kohdillaan ja puhdistavat ilmaa – olethan muistanut jutella varjoviikunallesi ja jukkapalmulle? Kasvit vähentävät jo pelkällä olemassaolollaan stressiä, eikä ole mikään ihme että moni hurahtaa kasvatukseen vähän pahemminkin. Me Sukhilla rakastamme myös kotona kasvatettuja herkkuja, kuten chiliä, minttua ja muita mausteita, sekä kesäisellä parvekkeella kasvaneita mansikoita ja pieniä tomaatteja. huopapalloalunen-ja-keväinen-kukkakimppu

@donebymyself.nl

Väriä ja iloa arkeen

Kevään klassikkokukka on tietysti tulppaanit, onhan tulppaanisesonki nyt parhaimmillaan. Jos ei mikään yli 200 Suomessa myytävästä tulppaanilajikkeesta ole makuusi, voi kimppuihin koota neilikoita, gerberoita, ruusuja, morsiustähtiä – kukkien kanssa jos jossain voit päästää mielikuvituksesi valloilleen. Lopputulos ei voi olla kuin kaunis.

Tähän postaukseen olemme koonneet bloggaajien sommittelemia yhdistelmiä, joissa kukkien kanssa poseeraavat Nepalissa valmistetut huopapalloaluset. Monipuolisista huopapalloalusista olemme kirjoittaneet aiemminkin, mutta nyt ne saavat antaa tilaa kukille, jotka syystäkin ovat usein sisustuksen keskipisteenä. Voit kuitenkin huoletta käyttää huopapalloalusta maljakon tai ruukun alla, sillä villa hylkii luonnostaan likaa eikä mene miksikään pienestä kastumisesta. Tiesittekö muuten, että huopapallomattojen kotimaan Nepalin kansalliskukka on ihana alppiruusu?

Ja kohta kukoistaa ulkona!

Niin ihanaa kuin onkin saada kukkaenergiaa kotiin, parasta on pian päästä nauttimaan kevään kukoistuksesta pihalle. Sukhi vinkkaa, että mikäli teidän kesäparatiisinne on parvekkeella, sinne sopivat erityisen hyvin värikkäät turkkilaiset tilkkumatot. Ne loistavat kukkien tapaan kirkkaina eri sävyissä ja ovat pehmeitä, mutta erityisen käytännöllisiä ja kestäviä. Nyt vain sisustamaan kevään hengessä!  

vaaleanpunaiset-neilikat-vaaleanpunainen-sisustus