Tuotteet 1-10 / 44

/ sivu
Sivu:
  1. 1
  2. 2

Voisimmeko puhua väreistä?

cccc 6. marraskuuta 2017 21.28.04 Europe/Paris

Hei, olen Milla Sukhimatoilta ja rakastan värejä! Lokakuussa julkaisimme uuden, Hygge-henkisen intialaisen mattomalliston, josta etenkin palmikoidut villamatot nousivat heti suosikeiksi. Varsinkin valkoinen Kalim-matto tuntuu olevan monen suomalaisen mieleen, onhan se klassinen, raikas ja edustaa kotoilua parhaimmillaan. Laajan neutraalien sävyjen valikoiman lisäksi sieltä löytyy kuitenkin myös muutama väripilkku, jotka sopivat kyllä talvisenkin kodinkin piristykseksi. Joten saisinko esitellä teille erikoismallistomme ilopillerit, Sain ja Avin.

ihana-värikäs-missoni-matto

Sai

Missoni-kuviolla koristeltu Sai on todellinen katseenvangitsija. Tässä matossa riittää yksityiskohtia ihmeteltäväksi. Monivärinen Sai on yksi uusista mattomalleista, jonka ideointiin paikalliset käsityöläisemme ovat osallistuneet. Matossa käytetty villa on kotoisin Uudesta Seelannista, joka on yksi ekologisimmista paikoista kasvattaa lampaita. Tuottajamme eivät käytä mulesing-tekniikkaa ja pyrimme varmistamaan aina sen, että villaa tuottavat tahot noudattavat samoja ekologisia ja eettisiä periaatteita kuin mekin.

Tämän kaunottaren kutominen kestää noin kuukauden verran. Intiassa monet matontekijöistämme ovat miehiä, sillä mattopuut ovat melko raskaat käsitellä ja paikalliset naiset ovat erikoistuneet kivimattojen tekemiseen. Sai on ihastuttavan käytännöllinen: Vaikka se on ensiluokkaista villaa, se on ohut ja lyhytnukkainen, kestävä ja tukeva jalan alla. Matto on ainutlaatuinen ja uniikki – ja ilahdut varmasti kuullessasi, että villa on värjätty myrkyttömillä väreillä, jotka eivät allergisoi. Turvallista ja hyvännäköistä!

värikäs-matto-suomalainen-koti-inspiroidu-kesästä

@irisbombrage.com

Avi

Vähintään yhtä aurinkoinen yksilö on intialainen villamatto Avi, joka on toinen sateenkaaren väreissä loistavista mattouutuuksistamme. Raidallinen Avi on samaa laadukasta villaa kuin Saikin, ja sen toiselle puolelle on ommeltu musta taustakangas, joka on 100 % puuvillaa. Käydessämme Intiassa tapaamassa työntekijöitämme ilahdumme joka kerta heidän uusista ideoistaan sekä ammattitaidostaan, jossa ikiaikaiset perinteet yhdistyvät moderniin ulkonäköön. Kun näihin yhdistää vielä ensiluokkaiset raaka-aineet, uskomme, että käsissämme on melkoisia klassikoita.

Pohjois-Intia on värikästä aluetta, jossa kulttuuri kukoistaa. Avi on leikkisä mutta käytännöllinen matto, joka sopii moneen eri tilaan. Me olemme nähneet vilauksia suloisista keittiöistä, joihin Avi tuo kaivatun ripauksen väriä. Se tasapainottaa muuten maltillista sisustusta, ja toivottaa esimerkiksi eteisessä reippaasti tervetulleeksi. Myös Avin saat noin kuudessa viikossa kotiisi ilman postikuluja – se on alusta loppuun huolellista käsityötä, ja maton olisi tarkoitus kestää kodissa vuosien ajan. Tilatessasi maton, saat myös tiedon siitä, kuka mattosi on kutonut. Oletko jo tutustunut intialaisiin matontekijöihimme sivuillamme?

missoni-kotiin-taitettu-matto-pehmeä-raidat-sateenkaaren-väreissä-kesällä-sukhi

Emme malta odottaa, että Sai ja Avi pääsevät yhä useampien kotien iloiksi. Intialaisten mattojen valikoimassamme värit ovat aina olleet tärkeässä roolissa, kuuluvathan ne myös paikalliseen arkeen vahvasti. Kannattaa siis antaa tilaisuus intialaiselle tunnelmalle, se varmasti sopii myös skandinaavisiin koteihin!

Posted in News By Milla

Halloweenin hurja inspiraatio

cccc 26. lokakuuta 2017 22.05.36 Europe/Paris

Viime viikkoina siltä ei ole voinut välttyä: Oranssit kurpitsalyhdyt ovat saapuneet myös suomalaiskotien kuisteille, kaupoissa herkut naamioidaan silmämuniksi ja irtosormiksi ja saamme taas hyvän syyn pelotella, pelätä, naamioitua, herkutella ja juhlia. Me Sukhilla uskomme juhlien voimaan. Juhlat tuovat ihmisiä yhteen ja katkaisevat arjen, joka voi juuri tähän vuodenaikaan olla – lumimyrskyistä huolimatta – melko synkkää ja kiireistä. Halloween, Pyhäinpäivä, Día de los Muertos… Tällä lokakuun lopussa vietettävällä juhlalla on monta nimeä mantereesta riippuen, mutta yhtä kaikki siihen kuuluu joka paikassa kynttilät, yliluonnolliset ilmiöt ja kauhutarinatkin. Meitä se on inspiroinut sisustamaan mustalla ja oranssilla!

musta-matto-pelottava-tunnelma-tyylikäs

Aina tyylikäs musta

Sukhilta löytyy mustia mattoja jokaisesta neljästä maasta, josta tuomme mattoja asiakkaillemme. Yksi suosikeistamme on intialainen villamatto Rudra, joka on valmistettu pikkutarkalla tekniikalla suljetuista lenkeistä kutoen. Rudra on lujatekoinen ja kimmoisa matto, pehmeä ja kestävä. Halloweenin perinteisiin kuuluu hieman pelottavakin tunnelma, onhan päivä alkujaan kelttiläisen kulttuurin tapahtuma, jossa vuoden viimeisenä päivänä vainajat nousevat haudoistaan ja kuolleet piti pelotella ja naamiaisasuilla hämätä palaamaan takaisin tuonpuoleiseen. Aika hurja historia, ja me voimme luvata että Rudra-matolle ei tarvitse erikseen houkutella ketään.

Kurpitsan kirpeä oranssi

Me Sukhilla pidämme kurpitsasta erityisesti kasvissosekeitossamme, mutta emme pane pahakseen periamerikkalaisia kurpitsalyhtyjä. Niiden kaivertaminen lasten kanssa on hauskaa, mutta melko sotkuista puuhaa! Kurpitsat pääsivät merkittävään rooliin amerikkalaisessa Halloween-perinteessä kun irlannista saapuneet keltit tarvitsivat korvikkeen juurikkaille, joita oli ennen käytetty lyhtyihin. Kurpitsan kaunis oranssi sopii hyvin yhteen myös turkkilaisen Nehir-maton kanssa. Tämä persoonallinen vintagematto on uskomattoman jämäkkä, kelim-paimentolaismaton paloista valmistettu uuden elämän värjäyksellä saanut silmäterä mihin tahansa kotiin.

oranssi-teema-sopii-tilkkumatto-turkista-kurpitsa

Tai sitten...suunnittele itse!

All Hallow’s Eve-nimellä alunperin kulkenut tapahtuma antaa tilaisuuden leikitellä ja erityisesti lapset ovat rakastaneet uutta päivää, jolloin luvan kanssa saa taas pukeutua naamiaispukuun ja kokeilla, kuinka hermot kestävät kauhua. Ja voivatko aikuisetkaan vastustaa pientä pelottelua?

huopapallomatto-suunnittele-oma-halloween-teema

Valikoimastamme eivät vaihtoehdot lopu aivan heti. Kestosuosikki on tietysti nepalilainen huopapallomatto, ja lähes 70 eri värivaihtoehdosta löytyvät myös tähän teemaan sopivat yhdistelmät.  Suorakulmaisen maton voit suunnitella haluamallasi kuviolla, tai sitten vain nauttia lempiväreistäsi pyöreässä huopapallomatossa. Jos haluat piristää Halloween-juhlien kattausta halvalla, voit tilata juhlan väreihin sopivia huopapalloalusia. Ne ovat edullinen tapa tehdä kattauksesta juhlallisempi, ja saat tilaamasi huopapalloaluset kotiin noin neljässä viikossa. Totta kai ilman postikuluja. Joten vietit Halloweenia millä tavalla tahansa, me tahdomme toivottaa oikein hyvää loppusyksyä, olkoot se täynnä herkkuja, erityisiä hetkiä sekä ikimuistoisia juhlia!

Posted in News By Milla

Sukhin uusi ‘Hygge’ intialaisten mattojen mallisto

cccc 25. lokakuuta 2017 7.00.00 Europe/Paris

Sukhi-matot

Sukhin uusi ‘Hygge’ intialaisten mattojen mallisto

Sukhi tuo markkinoille kolme uutta intialaisten mattojen kokoelmaa. ‘Hygge’-malliston matot ovat 100% villaa ja edustavat kauniisti hyggeilyä, kotoilua. Matot ovat käsintehtyjä ja valmistajina ovat intialaiset käsityöläiset jotka saavat työstään kunnollista palkkaa. Työllään he ylläpitävät ja vaalivat mattojen tekemisen ajatonta intialaista perinnettä.

villa-ja-huopamattojen-valmistus-sukhi

Lämmin ja kodikas design

Sukhi on luonut talvea ajatellen kolme intialaista mattomallia: palmikoidun huopamaton, palmikoidun villamaton sekä sileän punosmaton. Uudet mallistot täydentävät Sukhin käsintehtyjen ja räätälöitävissä olevien tuotteiden valikoimaa, joka löytyy kokonaisuudessaan Sukhin verkkosivuilta. Kaikki matot ovat 100% villaa, ja luovat ylellistä tunnelmaa tilaan kuin tilaan.

palmikoidut-villamatot-sukhi

Nämä lämpöiset ja pörröiset matot houkuttelevat sisätiloihin kun ilmat viilenevät.  Ne myös loihtivat kodistasi viimeisempien sisustustrendien mukaisesti kodikkaan kutsuvan. Maailmaa valloittanut, skandinaavista alkuperää oleva termi ‘Hygge’ tarkoittaakin intiimiä ja lämmintä kotona oleilua, kotoilua. Sukhin perustaja Nasia Burnet inspiroitui hyggeilystä heti siihen tutustuttuaan. “Lisäsimme uudet mallit intialaisten mattojen kokoelmiimme ajatellen juuri niitä asiakkaitamme, jotka haluavat kodistaan mahdollisimman lämpimän ja pesämäisen,“ Nasia kertoo. “Ja onko olemassa mitään, mikä toisi huoneeseen enemmän hyggeä kuin ihana ja lämmin villamatto?”

mikä-intialainen-villamatto

Ainutlaatuisten mattojen kokoelma

Lisäksi Sukhi tuo myyntiin uuden, ainutlaatuisten intialaisten mattojen erikoismalliston, joka sisältää uniikkeja ja uudistettuja mattomalleja. Käsityöläisemme tekevät matot mittatilaustyönä ja asiakkaan haluaman värityksen, designin ja mallin mukaisesti - huolella ja rakkaudella.erikoismallisto-sukhi

Uusi lyhyt dokumenttielokuva intialaisista matontekijöistä

Sukhi-matot huokuvat lämpöä joka ei johdu pelkästään käyttämästämme korkealuokkaisesta villasta. Jokainen kauttamme hankittu matto hyödyttää intialaista käsityöläistä. Voit tutustua mattojemme valmistukseen Intiassa katsomalla Sukhin verkkosivuilla olevan lyhyen dokumenttielokuvan. Elokuvan avulla näet, mikä myönteinen vaikutus sosiaalisella yrityksellä voi olla käsityöläisten ja heidän yhteisönsä elämään.

Intiassa Sukhi tekee työtä suoraan paikallisten naisten ja miesten kanssa. Tarjoamme heille ammatillista koulutusta, maksamme kunnollista palkkaa sekä annamme jokaiselle käsityöläiselle mahdollisuuden tehdä työtä kotonaan. Yhteistyö ilman välikäsiä tarkoittaa meille kevyempää kulurakennetta  ja samalla voimme vaikuttaa siihen, että meille työskentevä käsityöläinen perheineen voi hyvin: ja mikä parasta, hänen lapsensa voivat käydä koulua.


Sukhi on

Käsintehtyjä mattoja suoraan niiden valmistajilta. Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Sukhi haluaa tehdä ihmiset onnellisiksi: käsityöläiset jotka valmistavat matot, heidän perheensä ja meidän asiakkaamme. Asiakas, joka hankkii Sukhi-maton, tietää saavansa upean käsintehdyn maton suoraan siltä henkilöiltä joka on maton tehnyt. Sukhi tuo onnea ja iloa, sekä aitoja, laadukkaita mattoja kaikkiin maailman koteihin. Jos haluat lisätietoa meistä ja tuotteistamme, tervetuloa verkkosivustollemme osoitteessa www.sukhimatot.com.

tuotteidemme-sosiaaliset-vaikutukset-Sukhi

Posted in News By Milla

Sisustusfilosofioiden suosikit

cccc 9. lokakuuta 2017 21.45.39 Europe/Paris

Olemme Sukhin blogissa käsitelleet monia erilaisia sisustussuuntauksia. Näitä erilaisia tyylejä on yhdistänyt aina se, että ne ovat perustuneet usein ensisijaisesti enemmän mieltymyksiin kuin elämäntapaan. Graafinen mustavalkoisuus, rento boheemius ja esimerkiksi skandinaavisissa kodeissa suosittu vaaleus ovat makuasioita, mutta meitä kiinnostavat myös ne kodit, joissa sisustuksen takana on jokin tärkeä ajatus. Niinpä tutustuimme muutamaan filosofiaan kotien sisustusten takana.

Wabi-Sabi ja keskeneräisyyden kauneus

Wabi-sabi ei ehkä ole kovin kuuluisa meillä päin, mutta tämä japanilainen käsite koskee estetiikkaa, jossa epätäydellisyydessä ja keskeneräisyydessäkin löytyy kauneutta, jota juhlia. Wabi-sabi liittyy erityisen vahvasti esimerkiksi japanilaisiin teeseremonioihin, ja se kuuluu myös muihin japanilaisiin taiteenlajeihin. Tämä zen-buddhalaisuudesta polveutuva tapa katsoa maailmaa on enemmän kuin vain yksityiskohtia, keskeneräisyyden hyväksyntää sekä luonnonmukaisuutta – se on myös tapa rauhoittua kaiken sen upean äärelle, mitä meillä jo on. Me pidämme Wabi-sabista erityisesti siksi, että tämä kiirettä ja kertakäyttökulutusta kritisoiva liike sopii hyvin yhteen Sukhin tuotteiden kanssa: esimerkiksi huopapallomaton valmistus on hyvin meditatiivista, hidas käsityö vaatii tuhansien pallojen pyörittelyä ja toisaalta koska kyseessä on aina uniikki käsityö, siihen kuuluvat pienet epätäydellisyydet.

wabi-sabi-japanilainen-teehetki-pannualunen-huovutettu

www.peekinside.nl

Himailijan hygge

Hygge-käsite levisi kaikkien sanavarastoon viime vuonna, kun saimme vihdoin nimityksen sille ihanalle tunteelle, kun kylmänä syyspäivänä valitsemme kääriytyä viltin alle lukemaan kirjaa sen sijaan, että yrittäisimme suorittaa arkea. Lainaamme mielellämme tätä tanskalaisten elämäntapaa, jossa kodissa viihtyminen, lempiasioiden tekeminen ja rakkaiden ihmisten kanssa ajanvietto ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä. Hyggeä ei voi kääntää sanantarkasti, koska kyse on ensisijaisesti fiiliksestä, mutta me pääsemme sen ytimeen hautaamalla viileänä päivänä varpaat pehmeään paimentolaismattoon, kutsumalla läheiset kylään ja tekemällä kodista viihtyisän paikan, jossa rentoutua. Hygge on lämmin olotila, joka valtaa koko kropan.

aito-kutoa-berberien-atlas-vuoristossa

Monenlaista minimalismia

Minimalismilla voidaan tarkoittaa melkein mitä tahansa elämäntavasta taidesuuntaukseen, ja me haluamme kiinnittää huomion erityisesti minimalismiin sisustustrendinä. Kuinka yhä useampi haluaa karsia ja tehdä kodistaan helposti siivottavan, tilavan ja sellaisen, jossa tavarat ovat joko tarpeellisia tai sitten niin rakkaita, että niiden näkeminen nostaa hymyn huulille. Turhasta tavarasta luopuminen on hyvä tapa aloittaa kodin minimalisointi, ja ennen kaikkea jatkossa sijoittaa laadukkaisiin, ajattomiin tuotteisiin. Kuten vaikkapa turkkilaiseen vintagemattoon, joka on jo kiertänyt maailmaa muutaman vuosikymmenen verran ennen kuin siitä kudotaan ainutlaatuinen taideteos. Minimalistin kodissa arvostetaan selkeää tyyliä sekä käytännöllisyyttä, sekä kestävää kulutusta. Myös tämä sopii Sukhin ideologiaan, sillä me haluamme tuoda asiakkaillemme iättömiä sisustustuotteita, joista tulee kuin perheenjäseniä.

turkkilainen-tilkkumatto-minimalistinen-koti-konmaritus

www.interiorinspiren.blogg.no
Posted in News By Milla

Tiesitkö tämän Sukhimatoista?

cccc 25. syyskuuta 2017 22.54.13 Europe/Paris

Mikäli olet eksynyt ensimmäistä kertaa Sukhin sivuille, haluamme kertoa sinulle muutaman perusasian matoistamme ja verkkokaupastamme: Olemme eettinen yritys, joka haluaa maksaa työntekijöilleen reilua palkkaa sekä tarjota hyvät työolosuhteet ja joustavat työajat, jotka mahdollistavat matontekijöille esimerkiksi lastenhoidon tai maanviljelyn matonkudonnan ohessa. Oikeudenmukaisen palkan ja kohtuuhintaisten mattojen yhdistäminen onnistuu poistamalla kaikki välikädet mattojen matkalta uuteen kotiin: matot toimitetaan suoraan Marokosta, Intiasta, Turkista ja Nepalista omistajilleen – ilman toimituskuluja! Haluamme jakaa kanssanne muutaman muunkin “Sukhi-faktan”!

värikäs-huopapallomatto-lastenhuoneeseen-pinokkio-alisha-klassikko

@diewarentester.de

Kaikki alkoi Alishasta

Kaiken takana on upean värikäs Alisha-huopapallomatto. Ensi alkuun pelkkiä huopapallomattoja myynyt Sukhi sai alkunsa kun sisustusalaa opiskellut Nasia innostui matkoillaan nepalilaisista huopapallomatoista ja uskoi niille olevan kysyntää myös Euroopassa. Ensimmäinen Sukhin myyntiartikkeli olikin monivärinen Alisha-matto, jonka jälkeen valikoima on laajentunut matto ja maa kerrallaan. Vaikka valikoimastamme löydät kymmeniä mattoja ja mahdollisuudet suunnitella oma matto ovat rajattomat, on Alisha säilynyt kestosuosikkina etenkin Etelä- ja Keski-Euroopassa. Sukhi tahtoo kuitenkin kehittyä ja tarjota asiakkailleen aina jotain uutta, eli nyt kannattaa tarkkailla esimerkiksi Instagram-tiliämme…

Naisten ja miesten valmistamia mattoja

Mattopajoiltamme otetuissa kuvissa vilahtelee enimmäkseen lahjakkaita naisia työn touhussa, ja monet työpajat ovatkin suorastaan iloisesti juttelevien naisten valtakunta. Mutta Intia tekee poikkeuksen: intialaisista villamatoista vain huovutetut kivimatot ovat naisten valmistamia, kaikki muut ovat miesten käsialaa! Olemme kuulleet, että Intiassa mattojamme tekevät erityisesti isät, joille mattojen valmistaminen on tarjonnut tilaisuuden yhdistää perheen kanssa vietetty aika sekä työskentely perinteisesti maatalouteen keskittyneellä alueella.

intialainen-kivimatto-huovutettu-käsintehty-luonnollinen-matto.jpg

Aina kannattaa valita aito

Marokkolaiset Beni Ouarain-paimentolaismatot ovat tuttuja monista sisustuslehdistä, mainoksista sekä blogeista. Mutta eräs asia tekee Sukhin berberimatoista aivan erityisen: Ne ovat aitoja. Kuten alkuperäiset Beni Ouarainit, myös meidän mattomme valmistetaan Marokossa. Ne ovat täysin paikallista tuotantoa: jopa lampaat, joiden villaa mattoihin käytetään, laiduntavat samalla seudulla Marokon Atlas-vuoristossa. Beni Ouarain-mattojen halpaversioissa saattaa olla jopa puolet vähemmän solmuja kuin meidän matoissamme, eikä materiaali välttämättä ole 100 % villaa. Sama pätee myös huopapallomattoihin: huhut kertovat jätteillä ja langanpätkillä täytetyistä huopapalloista. Voimme luvata, että meidän matoissamme on pelkkää villaa! Voit siis luottaa Sukhin laatuun.

aito marokkolainen paimentolaismatto berberit

Emme halua tarjota asiakkaillemme vain mattoja vaan melkein perheenjäseneksi laskettavan arvokkaan sisustuselementin, joka toivottavasti kestää aikaa ja käyttöä kauemmin kuin ohimenevät sisustustrendit. Mattomme valmistetaan perinteisiä tekniikoita käyttäen, sukupolvelta toiselle kulkeneeseen ammattitaitoon perustuen. Ostamalla kotiisi Sukhimaton saat palasen näitä tarinoita myös kotiisi, sekä sen lisäksi kauniin, lämpimän maton ja hyvän mielen.

Posted in News By Milla

Maailman pehmein matto ja muita hyviä nimiä

cccc 12. syyskuuta 2017 0.43.45 Europe/Paris

Kuten olette varmasti huomanneet, viihtyvät Sukhin matot erityisen hyvin bloggaajien kodeissa. Meistä on mahtavaa nähdä mattoja erilaisissa ympäristöissä ja kuulla kokemuksia suoraan käyttäjiltä, sillä suora palaute auttaa meitä parantamaan toimintaamme. Kiitokset välitetään eteenpäin matontekijöille ympäri maailman ja rakentava kritiikki otetaan huomioon, jotta uusi matto olisi aina iloinen yllätys. Halusimmekin lainata hieman muutamia monista lempikirjoituksistamme, joita blogeissa on nähty yhteistyössä Sukhimattojen kanssa.

beni-ouarain-marokkolainen-matto-olohuoneeseen-aito-uusi

@helmihytti

“Perintömatto" on mahtava kohteliaisuus

Yksi monista elämään jääneistä kehuista on ollut bloggaaja Helmi Hytin toteamus siitä, kuinka heidän kotiinsa kotiutunut suuri Malika-paimentolaismatto on oikea perintömatto. Sitähän me ehdottomasti haluamme Sukhin mattojen olevan, kestäviä ja ajattomia käsityöläisten taidonnäyteitä, jotka maksavat hintansa takaisin selviämällä vuosista ja muuttuvista sisustustyyleistä. Helmi kirjoitti todella kauniisti, kuinka matto huokuu lämpöä, pehmeyttä ja luonnetta ja mehän suorastaan kehräämme moisista kehuista. Myös otsikon maailman pehmein matto nimitys on peräisin Helmiltä. Toivomme, että tästä Beni Ouarain matosta on iloa Helmin kotona vielä vuosikymmeniksi!

iloinen-värikäs-lastenhuoneen-matto-villaa-ei-likaa

@asikaine

Värikäs, kuten omistajansakin

Kun tamperelainen blogipersoona Asikaine tilasi Sukhilta yhteistyön muodossa kirjavan Araav-maton, intialaisen villamaton, jonka värit ovat Asikaisen omien sanojen mukaan “Ihan kaikki”, arvasimme, että luvassa on aika kreisi kirjoitus. Matto sai Asikaisen epäilemään omaa mielenterveyttään, mutta se sai myös kovasti kiitosta pehmeydestään ja lämpöisyydestään – juuri ne ominaisuudet, mitä tältä tuhansista huovutetuista palasista ommellulta matolta odotammekin! Tuttuun Asikaisen tyyliin blogissa ja kommenttikentässä pohdittiin myös maton kohtaloa, jos sinne oksentaa. Haluamme lohduttaa, että ensiavun voi hoitaa aivan hyvin itse ja kun pahin on ohi, kiikuttaa matto ammattilaisen käsittelyyn. Suosittelemme tutustumaan mattojen hoito-ohjeisiin sivuillamme! Asikaiselle kotiutui lopulta myös toinen Sukhin matto, joka sai niin riettaita lempinimiä ettemme niitä kehtaa tässä yhteydessä lainkaan toistaa.

Yksi huopapallomatto miehellekin?

Eräs ilmiö, joka toistuu tasaisin väliajoin Sukhia koskevissa blogikirjoituksissa on mattokateus. Tämä ilmiö koskee yleensä miehiä, joiden sängynpuolelle ei se pehmeä villamatto päätynytkään. Ilmeisesti molemmat sukupuolet tahtovat aamuisin herätessä laskea varpaat ensin lämpöiselle matolle. Minnean Muruja-blogissa lastenhuoneeseen sijoitettu huopapallomatto houkutteli miestä niin paljon, että hän olisi tahtonut myös aikuisille oman maton! Toistaiseksi kuitenkin tuo kaunis, bloggaajan itsensä suunnittelema huopapallomatto jäi perheen taaperon iloksi: Leikki- ja rentoutumispaikaksi, kuten bloggaaja itse mattoa kutsui.

lastenhuoneen-lempi-matto-villaa-turvallinen-puhdas

@minneanmuruja

Muita mainioita nimityksiä ovat olleet mm. “se blogimatto” sekä “onnellisuusmatto”, ja jokainen lempeä lisänimi on tervetullut. Sukhin matot valmistetaan aina tilauksesta uuteen kotiinsa, eli vaikka mattoja joutuu hetken odottamaankin, ne ovat aina juuri uudelle omistajalleen valmistettuja. Samalla kun saat kotiisi käsintehtyä kauneutta, tuet työntekijöitämme Nepalissa, Marokossa, Intiassa ja Turkissa ja mahdollistat niin lasten koulussakäyntiä kuin äitien työskentelyä kotona lastenhoidon ohessa. Sanoisimme, että aika hyvä diili!

Posted in News By Milla

Tuliaisia Turkista

cccc 28. elokuuta 2017 15.51.11 Europe/Paris

Yksi Sukhimattojen neljästä kotimaasta on Turkki, tuo idän ja lännen rajalla loistava kulttuurien kohtauspaikka. Olemme erittäin ylpeitä Istanbulissa valmistettavista matoistamme, sillä tilkkumatoillamme on pitkä ja mielenkiintoinen historia, kuten kotimaallaankin. Turkkilaiset vintagematot valmistetaan matosta riippuen eri tekniikoita käyttäen, mutta niiden materiaalina ovat aina vuosikymmeniäkin vanhat kelim-paimentolaismatot. Ne ovat persoonallisia, yksityiskohtaisia ja ainutlaatuisia taideteoksia, joita on turkkilaisissa kodeissa pidetty myös pöydillä, seinillä sekä peittoina. Halusimmekin tutustua hieman tarkemmin turkkilaisten kotien kauniisiin yksityiskohtiin.

turkkilaiset-värikkäät-kankaat-kotiin-hamam-pyyhe-tyynyt

Pehmeät pyyhkeet, ylelliset kankaat

Matot eivät suinkaan ole ainoa kodin tekstiili, josta Turkki on kuuluisa. Viime vuosina erityiseen suosioon ovat nousseet ihanat käsinkudotut hamam-pyyhkeet, joita voi käyttää monipuolisesti myös pöytäliinoina, kaulalla, piknikviltteinä. Unelman kevyet pyyhkeiden kysyntä on kasvanut varmasti myös niiden käytännöllisyyden ansiosta: Ohuet pyyhkeet kuivuvat nopeasti eivätkä vie paljon tilaa. Sen lisäksi ne tuntuvat ja näyttävät todella hyvältä. Mikäli olet käynyt Turkissa, olet varmasti huomannut myös muut turkkilaiseen kotiin kuuluvat kankaat, kuten värikkäät tyynynpäälliset sekä kirjavat verhot. Turkissa ei tyydytä tylsiin perusväreihin vaan yhdistellään rohkeasti luoden dramaattisia kokonaisuuksia. Myös päällevärjätyt tilkkumattomme jatkavat tätä räväköiden värien perinnettä.

punainen-overdyed-tilkkutäkki-matto

Komeaa keramiikkaa

Emme usko, että kukaan maassa vieraileva malttaa palata kotiin ilman muutamaa astiaa muistona. Turkki ei turhaan ole maailmankuulu keramiikastaan, joka hurmaa väreillä, pienillä yksityiskohdilla sekä monikäyttöisyydellään. Satoja vuosia vanhat perinteet ovat jo oma taidemuotonsa, ja monet keramiikkataiteilijat signeeraavatkin työnsä. Turkissa pienille kulhoille on paljon käyttöä, sillä usein pöytään katetaan erilaisia tahnoja ja kastikkeita, ja ruoka jaetaan syöjien kesken. Upeat astiat tuovat aterialle juhlallisuutta, ja Suomessa ne lämmittävät mieltä poikkeamalla hieman perinteisistä pohjoismaisista valkoisista kattauksista. Teekulttuurinsa ansiosta erityisesti suloiset teeastiastot ovat suosittuja, sekä kirjavat kulhot. Jos haluat täydellisen turkkilaisen kokemuksen, nauti tee ruusumarmeladien kanssa matolla istuen.

turkki-keramiikka-kahvikuppi-tee-astiat-tuliaisiksi.jpg

Ja vielä ne loistavat lamput

Yksi turkkilaisen sisustuksen persoonallisimpia piirteitä ovat kauniit kattolamput, joiden värikkäät lasit luovat todellisen tunnelmavalaistuksen. Nämä mosaiikkilamput ovat leikkisiä ja ne henkivät samanlaista itämaista mystiikkaa kuin tummanpuhuvat matot. Kuten monet muutkin turkkilaiseen kotiin kuuluvista tavaroista, ovat nämäkin lamput tarkkaa käsityötä ja jatkumo monivuotisille perinteille. Meitä kiehtookin turkkilaisissa esineissä juuri niiden ikiaikaiset valmistusmetodit, käsityöperinteiden kunnioitus sekä tarinat esineiden takia. Ei ihme, että monen matkailijan laukut täyttyvät koriste-esineistä, hopeasta, huiveista ja pienistä herkuista kotimatkalla Turkinloman jälkeen. Isompia mattoja on kuitenkin vaikea mahduttaa mukaan, joten suosittelemme tietenkin tilaamaan ne kauttamme: ei postikuluja, ja saat aidon turkkilaisen tilkkumaton kotiovelle asti. Suoraan Istanbulista.

mosaiikki-turkkilainen-lamppu-käsityö-lasi-taide.jpg

Posted in News By Milla

Harmaa on hyvä valinta

cccc 14. elokuuta 2017 23.16.59 Europe/Paris

Me Sukhilla emme varmasti ole ainoita, jotka ovat ihastuneet tyylikkääseen harmaaseen. Jokin aika sitten harmaa ei ollut vielä arvossaan vaan puhuttiin “hiiren harmaasta” tai tylsästä betoninharmaasta. Vaikka harmaa yhä usein otetaan avuksi kun kirkkaammat värit tai vahvat kontrastit kaipaavat harmonisoivaa vastakohtaa, on nykyään harmaa monissa eri sävyissään päässyt myös sisustuksen keskeiseksi elementiksi. Vitsailematta ollenkaan harmaan viidelläkymmenellä eri sävyllä, olemme kuitenkin sitä mieltä, että harmaa sisustus tarjoaa enemmän vaihtoehtoja kuin moni uskoisikaan. Halusimme esitellä kolme suomalaista kotia, joissa Sukhin harmaa matto on päässyt osaksi kokonaisuutta ja näyttää samalla, kuinka väri ei vielä määritä kaikkea: myös materiaalit ja pinnat tarjoavat mahdollisuuden leikittelyyn.

turkkilainen-matto-itämainen-vintagematto-olohuoneeseen-iso-matto

@voikukkapelto

Harmaa turkkilainen tilkkumatto

Kun me näimme nämä kuvat Voikukkapelto-blogissa, jossa harmaa Elif-tilkkumatto pääsi koko komeudessaan olohuoneen keskipisteeksi, olimme todella innoissamme. Turkkilaiset vintagematot ovat monikäyttöisiä, arvokkaita ja samalla hyvin moderneja pitkästä historiastaan huolimatta. Elif on yksi monista valikoimamme värjätyistä tilkkumatoista, jotka edustavat päällevärjättyjen itämaisten mattojen perinnettä. Valikoimasta löytyy vaihtoehtoja iloisen kirkkaista dramaattisen tummiin sävyihin, mutta harva matto sopii yhtä hyvin moniin eri tiloihin kuin klassisen harmaa Elif. Maton pohjalta paistavat kukkakuviot ja geometriset muodot tekevät matosta oikean yksityiskohtia täynnä olevan taideteoksen! Olemme nähneet rohkeimmat sijoittamassa näitä ohuita itämaisia mattoja myös sohville ja pöydille peitteiksi – mielikuvituksen voi päästää valloilleen myös harmaan kanssa!

Kaunis kivimatto

Intiassa valmistetut kivimatot ovat loistava esimerkki siitä, että harmaa ei ole synonyymi tylsälle. Kolmessa eri sävyssä valmistetuista kivimatoista harmain on Ayaan-matto, jonka myös Lämmin ilo-blogin Venla valitsi heidän kotiinsa. Olemme nähneet viime aikoina kivimattoja usein puisten huonekalujen parina. Rantakivistä ja luonnosta innoituksensa saanut kivimatto on kuin pala kalliota kotona, ja sen kanssa sopivatkin yhteen vihreät huonekasvit, kukat ja muut luonnonläheiset elementit. Huovutettu kivimatto on 100 % villaa ja olemme valinneet raaka-aineiksi vain laadukkammain Uuden-Seelannin lampaanvillan. Ainutlaatuinen kivimatto saattaa varastaa huomion muulta sisustukselta, sillä sen pehmeän pyöreät kivet houkuttelevat koskemaan.

intialainen-villamatto-huovutettu-kivimatto-artek-pöytä-huonekasvi

@venlasof

Lämmin, harmaa, huopapallo

Nepalilaisten huopapallomattojen kattavassa värivalikoimassa löytyy harmaata kolmessa eri sävyssä, ja yksi harmaista huopapallomatoista onkin Aspru-matto. Tämä matto hurmaa ennen kaikkea pehmeydellään ja paksuilla, yksittäin valmistetuilla huopapalloilla jotka on sidottu tukevasti yhteen. Pieni Lintukoto-blogissa huopapallomatto otettiin osaksi lastenhuoneen mustavalkoista sisustusta, jonne ripaus harmaata tuo eloa. Monet ovat yhdistäneet harmaan huopapallomaton pirteän keltaiseen tai persoonalliseen turkoosiin. Tässä lastenhuoneessa harmaa huopapallomatto hehkuu lämpöä ja voimme luvata, että matto lämmittää varpaita ja eristää myös ääntä – varsin hyvä valinta lastenhuoneeseen! Mikäli et löydä kolmesta harmaan sävystä vielä sopivinta, löytyy liki 70 eri väristä myös muiden värien harmaaseen taittavia sävyjä. Ei muuta kuin suunnittelemaan!

harmaa-huopapallo-matto-lastenhuoneen-matto-mustavalkoinen-koti

@pienilintukoto

Posted in News By Milla

Sukhin oma #Girlboss

cccc 1. elokuuta 2017 14.58.42 Europe/Paris

Mikäli seuraat Sukhimattojen omaa Instagram-tiliä, tunnistat varmasti eräät kasvot jotka vilahtelevat monessa kuvassa iloisten käsityöläistemme keskellä. Kyseessä on tietysti Nasia Burnet, Sukhin hollantilainen perustaja, joka on kaikin tavoin esikuvamateriaalia erityisesti nuorille naisille. Halusin kysyä Nasialta muutaman kysymyksen koskien erityisesti sitä, millaista on olla nainen, jolla on vahva visio, ja toimia yrittäjänä ympäri maailmaa. Nasia antoi meille hieman aikaansa ja vastasi kysymyksiini.

Sukhin-intia-villamatot-matontekijä-nasia-naiset-yhdessä

Opiskelijasta yrittäjäksi

Nasia kertoi, kuinka hänen intohimonsa perinteisiä käsityötekniikoita ja luonnonmateriaaleja kohtaan heräsi hänen opiskellessa Haagissa Royal Academy of Arts-oppilaitoksessa. Häntä on kiehtonut ajatus käsityöperinteiden siirtymisestä äidiltä tyttärelle sekä puhtaiden ja paikallisten raaka-aineiden käyttö. Sekä tietenkin Nasia on rakastunut kauniiseen lopputulokseen! Nasian matkat Nepaliin, Intiaan ja Marokkoon ovat vain vahvistaneet halua viedä paikallista käsityökulttuuria myös muiden saataville, ja juuri mahdollisimman ekologisina tuotteina, ilman AZO-aineita tai allergeenejä sisältäviä väriaineita.

Onnea ja onnistumisia

Tyytyväiset asiakkaat ovat erittäin tärkeitä Sukhille, mutta keskeisiin toimintaperiaatteisiimme kuuluuvat myös onnelliset matontekijät. Nasian mukaan palkitsevinta on ollut tapaamiset Sukhin artesaanien kanssa, kuten esimerkiksi kohtaamiset suurten tuloerojen maassa Intiassa, jossa työntekijämme ovat voineet lähettää lapset kouluun ja löytää paikkansa yhteisössä saatuaan hyvän työpaikan. Matkoilta on kuvattu paljon materiaalia matontekijöiden arjesta ja elämästä, kuten tämä video Nepalista, jossa Nasia tapasi huopapallomattoja valmistavat upeat naiset.

Nasia haluaa, että matontekijämme tulevat nähdyksi ja että myös Sukhin asiakkaat tietävät, mistä heidän mattonsa tulevat ja kuka ne on tehnyt. Nasialle on ollut tärkeää tavata matontekijät ja kuulla heidän tarinansa, ja pitää huoli siitä että he voivat jatkossakin yhdistää kodin- ja lastenhoidon sekä palkkatyön. Oikeudenmukaisen palkkauksen lisäksi juuri joustavat työolosuhteet ja työajat ovat olleet osa Sukhin toimintaperiaatteita.

Nainen yrittäjänä vai yrittäjänainen?

Vaikka maailma etenee hitaasti kohti tasa-arvoa, ei aina ole helppo olla nainen, etenkään nuori nainen, ja yrittäjä. Kysyinkin Nasialta, onko sukupuolesta ollut etua tai haittaa hänen urallaan. Aina yhtä ihanan positiivinen Nasia piti naiseutta etuna, etenkin silloin kun hän pääsee tapaamaan matontekijöitä, joiden on ollut helpompi kertoa itsestään ja elämästään – usein elekielellä – Nasialle kuin Sukhin toimitusjohtajalle Wouter Durvillelle. Kun työntekijöitämme on kuvattu kotisivuja varten, on Nasian rooliksi jäänyt pelleily: Muuten niin iloiset matontekijät ovat muuttuneet vakaviksi ja varautuneiksi, joten hymyjen irrottamiseksi on Nasia saanut laittaa parastaan tilanteen keventämiseksi. Nämä hetket sekä matontekijät kertomassa elämästään ja siitä, kuinka ylpeitä he ovat voidessaan elättää perheensä, ovat olleet niitä tilanteita joissa naiset ympäri maailmaa ovat tunteneet vahvaa yhteenkuuluvuutta.

nasia-beni-ouarain-matot-marokon-atlas-vuorelta

Posted in News By Milla

Boheemi koti pimeneviin iltoihin

cccc 17. heinäkuuta 2017 23.16.59 Europe/Paris

Myönnetään: helteisessä heinäkuussa eivät ajatukset välttämättä ole lähestyvässä syksyssä ja siinä, millaisilla matoilla haluaa lämmitellä varpaitaan ilmojen viiletessä. Lupaamme, ettemme puhu kesän loppumisesta tämän enempää, mutta haluamme muistuttaa, että nyt on juuri oikea hetki tilata täydellinen matto syksyksi. Mattomme, jotka ovat alusta loppuun huolellista käsityötä, valmistetaan aina tilauksesta ja keskimäärin maton tekeminen kestää noin kahdeksan viikkoa. Kun olet valinnut juuri oikean maton syksyksi, voit taas unohtaa syksyn hetkeksi – kunnes muutaman kuukauden päästä pääset avaamaan ihanan paketin jostain päin maailmaa, pehmentämään pimenevien iltojen ja villasukkien aiheuttamaa lämmönkaipuuta!

Boheemi koti

Me Sukhilla olemme erityisen ihastuneita boheemiin sisustukseen, jossa riittää värejä, muotoja ja materiaaleja. Boheemi koti on yhdistelmä muistoja maailmalta, perintökalleuksia, lempivärejä ja jotain modernia. Haluaisimme esitellä omat suosikkimattomme rentoon ja rönsyilevään sisustukseen; sellaiseen, johon sopivat niin kasvit kuin kultaiset koriste-esineetkin, eriparilautaset ja kynttilät.

aito-paimentolaismatto-villaa-marokko-hippityyli

@paulinedress

Muhkea Beni Ouarain

Marokkolainen tyyli sopii loistavasti boheemin kodin sisustukseen. 100 % lampaanvillaa olevat aidot, Atlas-vuoristossa valmistetut paimentolaismatot ovat luonnollisia ja tuovat mukanaan tuulahduksen aavikolta. Vaikka Beni Ouarain-matot ovatkin maanläheisiä, ne ovat ylellisen pehmeitä ja suorastaan upottavia. Voimme kertoa, että monet asiakkaamme valitsevat mieluummin pepun alle Beni Ouarainin kuin perinteisen sohvan.

Huopamatto leikatusta huovasta

Todellinen käsityöläisten taidonnäyte on tämä kärsivällisesti tuhansista huopapaloista valmistettu runsas matto. Rohkeimmat sijoittavat maton lastenhuoneeseen, sillä sen uumeniin katoavat legot ja Barbien kengät. Tai sitten voit asettaa tämän omaperäisen maton kodin keskelle ihmeteltäväksi. Tämän eläväisen ja kiehtovan huopamaton ohi ei nimittäin voi kävellä ilman, että kokeilee miltä sadat ja tuhannet huopapalat tuntuvat.

sukhi-värikäs-upea-matto-luonnonmateriaaleista

Turkkilainen hamppumatto

Upeat turkkilaiset vintagemattomme ovat ehdottomasti ansainneet paikkansa osana boheemia hippikotia. Perinteikkäät hamppumatot ovat vuosikymmeniä vanhoja, mutta ne vain paranevat päästessään uuteen elämään. Laadukkaat, ekologisesta hampusta valmistetut matot kestävät kulutusta ja lisäävät kotiin itäistä eksotiikkaa.

Tässä muutama vinkki siihen, millaiset matot sopivat kotiin, joka inspiroi elämään. Siihen asti oikein onnellisia kesäpäiviä!

turkkilainen-itämainen-matto-valkoinen-hampusta-luonnonmateriaalit

@another-day.fr

Posted in News By Milla

Tuotteet 1-10 / 44

/ sivu
Sivu:
  1. 1
  2. 2