Uskomme, että kodin sisustuksessa myös keinokuiduille ja teknisille materiaaleilla on paikkansa, mutta meillä mattoihin käytetään vain luonnonmateriaaleja. Uskomme kierrätykseen ja kestävään kulutukseen: siihen, että tavaraa ostetaan vain tarpeeseen ja tilaisuuden tullen satsataan laatuun, sillä käsintehty, arvokas matto kestää aikaa, kulutusta ja muuttuvia muotitrendejäkin. Ekologisuus on itseisarvo jo siksi, että mattojamme ei valmisteta tehtaissa vaan varsin alkeellisilla mattopajoilla ja jopa kotioloissa: niiden on oltava turvallisia myös matontekijöille, ei vain asiakkaille. Syrjäseuduilla, köyhillä alueilla ei ole puhdistusjärjestelmiä, joten on selvää, että väriaineemme ovat aina mahdollisimman ympäristöystävällisiä. Ylimääräisiä kemikaaleja, kuten esimerkiksi hyönteismyrkkyjä, emme käytä lainkaan. Mitkä ovat sitten kolme yleisintä ja ympäristöystävällisintä raaka-ainetta matoissamme?

aito-beni-ourain-matto-marokosta-villaa

Villaa Uudesta-Seelannista ja Marokosta

Ylivoimaisesti eniten käytämme mattoihimme villaa. Villa ei toki ole aina ekologisin materiaali, koska kyseessä on pitkä tuotantoprosessi johon liittyy myös eläintenpitoa. Haluamme kuitenkin ajatella, että huolella valmistettu, ensiluokkainen villamatto kestää vuosikymmeniä, pidempään kuin keinokuituinen matto. Villalla on myös monia etuja, kuten sen sopivuus monen allergikon kotiin sekä luontainen kosteuden- ja lianhyljintä. Villamme nepalilaisiin ja intialaisiin mattoihin tulee Uudesta-Seelannista, jossa villantuotannolla on todella pitkät perinteet ja jossa se on luontaisten olosuhteiden ansiosta niin ympäristöystävällistä kuin mahdollista. Yhteistyöfarmarimme eivät käytä mulesing-tekniikkaa. Marokkolaiset berberimatot valmistetaan erittäin paikallisesti, sillä villa tulee suoraan samasta kylästä, missä myös itse Beni Ouarain-matot valmistetaan. Atlas-vuoristossa tämä erityinen, hienosta karvastaan tunnettu lammasrotu saa laiduntaa vapaasti luontaisessa elinympäristössään, ja ne keritään yleensä maaliskuussa juuri ennen kuumimpien kelien alkua.

Uusi ja ihanan pehmeä bambusilkki

bambusilkki-ekologinen-materiaali-laatu-matolle

Vastikään mattokokoelmamme laajentui itämaisilla matoilla, jotka on modernisoitu sopimaan 2000-luvun koteihin, yhdistäen mitä arvostetuinta mattoperinnettä ja nykyaikaisia kuvioita. Näissä matoissa käytämme kahta materiaalia: villaa sekä bambusilkkiä, joka vetää käytettävyydessä ja mukavuudessaan vertoja tavalliselle silkille, mutta säästää silkkitoukkia. Tämä uusiutuva luonnonmateriaali hengittää puuvillan tapaan ja on ihana koskettaa, suorastaan ylellinen aines. Bambusilkki on myös poikkeuksellisen hyvin lämpöä eristävä materiaali, joten kyseessä on lähes täydellinen raaka-aine: se kasvaa nopeasti, se sopii loistavasti allergikoille ja on ominaisuuksiensa puolesta täydellinen Suomen kylmiin oloihin.

Luonnonmukainen hamppumatto sopii vegaaneille

Valikoimastamme löytyy myös yksi täysin vegaaninen matto, jonka ekologisuuspisteet vain nousevat kun kuulette, että se on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Turkkilaiset mattomme, eli värikkäät tilkkumatot, tehdään vanhoista kilim- ja hamppumatoista, joita tiimimme metsästää ympäri Turkin maaseutua. Mattopajallamme Istanbulissa nämä matot pestään, korjataan ja tarvittaessa värjätään, jolloin ne saavat uuden elämän, joka toivottavasti kestää useita vuosikymmeniä lisää. Hamppu on sitkeytensä ansiosta todella ekologinen materiaali, se ei vaadi suuresti vettä eikä korkeita lämpötiloja. Jo meidän hamppumattojemme alkuperäisten mattojen ikä kertoo siitä, että kyseessä on kestävä kuitu – otetaan siis ilo irti tästä upeasta raaka-aineesta, joka on meidän luonnonvalkoisten Irmak-hamppumattojemme pääainesosa.

vegaaninen-valkoinen-matto-olohuoneessa-hamppumatto

@malin.safin